Armo suuri
On armo suuri ihmeinen. se muutti sydämen.
Mä kuuro, sokea sain ihmeen kokea. Nyt kuulla, nähdä voin.
Tää armo poisti tuomion, toi rauhan tuntohon.
Sen hetken muistan ain, kun Herran armon sain. Nyt siihen luotan vain.
Kun vaarat vaanii tiellä maan, saan käydä suojassaan.
Tää armo varjelee ja tieni valaisee, kun kuljen taivaaseen.
On siellä juhla voittajain ja päivä kestää ain.
Kun vuosituhannen soi laulu pyhien, se alkusoitto vain.
Runsasta leipää
Ei siinä voi muuta kuin kiittää
aittansa salvat kun aukaisee
näin paljosta muillekin riittää
niille ken puutteessa tarvitsee
Niin runsasta leipää syömme
niin raikkaat on lähteet maan
on siunattu järki ja työmme
paljosta hyvä on antaa
Niin laajat on pirttien pielet
pelloilla ruista ja mansikkaa
soi nöyrinä kiitosta kielet
Herramme kaiken kun lahjoittaa
Niin runsasta leipää syömme
niin raikkaat on lähteet maan
on siunattu järki ja työmme
paljosta hyvä on antaa
Taas turvassa uinumme yömme
loisteessa lyhtyjen taivaisten
syysviimassa löylyä lyömme
helteessä järvi suo viileyden
Niin runsasta leipää syömme
niin raikkaat on lähteet maan
on siunattu järki ja työmme
paljosta hyvä on antaa
Nyt kiitämme sua kaikesta
On kaiken meille lahjaksi Hän antanut,
Hän, jolle maa on astinlauta vaan.
On kauniin luomakunnan meille tarjonnut,
siis kanssain yhdy Hälle laulamaan.
Nyt kiitämme Sua kaikesta,
niin myrskystä kuin paisteesta.
Sä voiman annat tarpeet täyttäen.
Siis kiitos Sulle kaikesta,
myös leivästä ja vaatteista,
Sua kiitän, Herra, muuta osaa en.
En luomistyösi suuruutta voi ymmärtää,
ei riitä siihen taidot ihmisten.
Vaan tahdon laulaa, riemuita ja ylistää,
kun tiedän siellä varmaan kuulet sen.
Nyt kiitämme Sua kaikesta,
niin myrskystä kuin paisteesta.
Sä voiman annat tarpeet täyttäen.
Siis kiitos Sulle kaikesta,
myös leivästä ja vaatteista,
Sua kiitän, Herra, muuta osaa en.
Nyt emme tahdo vaieta vaan kaiuttaa,
oot vielä rakas Isä lapsies.
Ja nöyrin syömmin luokses yhä tulla saa,
on parhain paikka eessä kasvojes.
Nyt kiitämme Sua kaikesta,
niin myrskystä kuin paisteesta.
Sä voiman annat tarpeet täyttäen.
Siis kiitos Sulle kaikesta,
myös leivästä ja vaatteista,
Sua kiitän, Herra, muuta osaa en.
Ranskalaiset korot
Näin sävel soi askelten
ja ikkunassaan poika jo on
Taas katoaa neitonen
On poika yksin ja rauhaton
Niin tuttu on ääni tuo
Sen joka päivä kuulla hän saa
Ei öisinkään rauhaa saa
ja unissaankin hän odottaa
Hän toivoo, että edes yhden kerran
nuo ranskalaiset korot seisahtais’
ja että edes pienen hetken verran
tuon tytön hän nähdä sais’
Näin sävel soi askelten
Se ainut laulu pojalle on
Oi, missä on tyttö sen
On pojan sydän niin rauhaton
Näin kerran luona puistonportin pielen
nuo askeleet hän kuuli yllättäin
Hän taisi yhden sanan ranskankielen
”Cheri” hän kuiskas näin
Taas sävel soi askelten
mut yhä kiinni ikkuna jää
Vei poika pois tyttösen
ja tytöllensä näin viheltää
ja tytöllensä näin viheltää
Suklaasydän
Kun nuoren miehen ujoimman
Näin pöydässä pienen kahvilan,
Niin syystä, jota tiedä en,
Sain hältä suklaasydämen.
Suklaasydän, tinakuoret, aina murtuu sulaen
Niitä tarjoo miehet nuoret, aitoja vain saa mä en
Bumtsibum, bumtsibumbum
Bumtsibum, bumtsibumbum
Hän ulkona mua kuljettaa
Ja ostaa minkä irti saa,
Mut pohjimmiltaan, kuka ties,
On hänkin oikein kelpo mies.
Suklaasydän sisällensä kätkee halvan sormuksen
Kerron hänen isällensä, aitoja jos saa mä en
Bumtsibum, bumtsibumbum.
Bumtsibum, bumtsibumbum
Hän silmiin kyllä katsoo mua
Ja joskus saattaa innostua,
Mutta jäljennös on arvoton,
Jos suklaata vain sydän on.
Suklaasydän, kaunis päältä, tuskin paljon lohduttaa
Suudelmatkin tuntuu jäältä, aitoja kun en mä saa
Bumtsibum, bumtsibumbum.
Bumtsibum, bumtsibumbum
Kun aikamme näin kuljettiin,
Jo vihdoin viimein kävi niin,
Hän että antoi rakkauden
Ja sormuksen ja sydämen.
Suklaasydän, tinakuoret nyt jo murtui sulaen
Niitä tarjoo miehet nuoret, aitoja vain saanut en
Bumtsibum, bumtsibumbum.
Bumtsibum, bumtsibumbum
Hymyhuulet
Kun pieni olin, leluja kai pyysin äidiltäin.
En saanut juuri mitään, mutta äiti sanoi näin:
’Kuule tyttöni, sait jotain, joka kerran onnen tuo,
Sä suotta muuta toivoit, saithan hymyhuulet nuo’.
Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan.
Hymyhuulet parin löytävät, ja valat vannotaan.
Onnenapilaa et kaipaa, ne on tuskin tehokkaat.
Kun hymyhuulet sulla on, niin kullan kyllä saat.
En tunne sydänsurua, ei paina murhe muu,
Jos teeren peliin ryhdyn, niin siinä kyllä onnistun.
Onnenpyörässäkin tiedän aina voitonnumeron,
Mua aina onni seuraa, siihen yksi syy vain on!
Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan.
Hymyhuulet parin löytävät, ja valat vannotaan.
Onnenapilaa en kaipaa, pojat menköön menojaan.
Kun hymyhuulet mulla on, niin suukon kyllä saan…
Kellä kulta
Kellä kulta, sillä onni
Mulla kulta, mulla myöskin onni
Kaiken antoi maailmaan tullessaan
Tuo pieni kullannuppu
Kellä kulta, sillä onni
Kauan tuntenut oon lauseen sen
Ja viimeinkin nyt tiedän
Mitä onni oikein on
Jokainen etsien tietään taivaltaa
Kultaakin löytyvän joskus nähdä saa
Silloin on arki kuin juhlaa vain
Aarteen sain
Löytöni on pieni kullannuppu
Kellä kulta sillä onni
Jokainen etsien tietään taivaltaa
Kultaakin löytyvän joskus nähdä saa
Silloin on arki kuin juhlaa vain
Aarteen sain
Löytöni on pieni kullannuppu
(kellä kulta, sillä onni
Mulla kulta, mulla myöskin onni
Kaiken antoi maailmaan tullessaan
Tuo pieni kullannuppu)
Kellä kulta sillä onni
Kauan tuntenut oon lauseen sen
Ja viimeinkin nyt tiedän
Mitä onni oikein, onni oikein,
Onni oikein on
Kun pieni olin, leluja kai pyysin äidiltäin.
En saanut juuri mitään, mutta äiti sanoi näin:
’Kuule tyttöni, sait jotain, joka kerran onnen tuo,
Sä suotta muuta toivoit, saithan hymyhuulet nuo’.
Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan.
Hymyhuulet parin löytävät, ja valat vannotaan.
Onnenapilaa et kaipaa, ne on tuskin tehokkaat.
Kun hymyhuulet sulla on, niin kullan kyllä saat.
En tunne sydänsurua, ei paina murhe muu,
Jos teeren peliin ryhdyn, niin siinä kyllä onnistun.
Onnenpyörässäkin tiedän aina voitonnumeron,
Mua aina onni seuraa, siihen yksi syy vain on!
Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan.
Hymyhuulet parin löytävät, ja valat vannotaan.
Onnenapilaa en kaipaa, pojat menköön menojaan.
Kun hymyhuulet mulla on, niin suukon kyllä saan…
Kulkuri ja joutsen
Oon kulkuriksi syntynyt mä vainen
Ja paljain jaloin kierrän maailmaa.
Näin kerran unta: joutsen taivahainen
Mun antoi hetken kanssaan taivaltaa.
Näin maat ja metsät, järvet maani armaan,
Sen kaiken sinitaivahalta näin.
Tuuli lauloi laulujaan,
Sadun hohde peitti maan,
Ihanampaa en mä koskaan nähdä saata.
Ja laulun tämän lauloi mulle tuuli:
”On kaikkein kaunein aina oma maa,
Niin moni muuta paremmaksi luuli,
Mut pettymyksen itsellensä saa.
Ei missään taivas sinisemmin loista,
Ei missään hanki hohda kirkkaammin.
Tämä paina sydämees,
Niin on taivas aina sees,
Ja sun taipaleeltas murhe kauas kaikkoo.”
Niin päättyi uni, mutta vielä vuotan
Mä kohtaavani kerran joutsenen,
Ja siihen asti unelmiini luotan;
On helppo uneksia ihmisen.
Siks’ paljain jaloin onneani etsin,
Ja huolet laulullani haihdutan.
Elämä on ihanaa,
Kun sen oikein oivaltaa
Ja kun lentää siivin valkein niin kuin joutsen.
Käyn ahon laitaa
Järjestelmä tarpeeksi on mua lypsänyt.
Luulen, että aika alkaa olla kypsä nyt.
Tulkaa viekää sitten vaikka tuhkat pesästä,
Mut’ minä nautin kesästä.
Käyn ahon laitaa
Minä ilman paitaa.
Ei estä kukaan kun matkaa teen.
Vain suvituulen
Minä kutsun kuulen.
Se ottaa mukaan mun uudelleen.
Viranomaiset saa mua turhaan etsiä.
Vielä riittää sentään jonkin verran metsiä.
Enkä välitä mä kuulla yhtään uutista
Sen raatikaisen tuutista.
Käyn ahon laitaa
Minä ilman paitaa.
Ei estä kukaan kun matkaa teen.
Vain suvituulen
Minä kutsun kuulen.
Se ottaa mukaan mun uudelleen.
Siellä missä käki vielä kehtaa kukkua,
Siellä sammalvuoteella on hyvä nukkua.
Kahila ei laula, eikä höyry selosta.
Mä nautin hiljaiselosta.
Käyn ahon laitaa
Minä ilman paitaa.
Ei estä kukaan kun matkaa teen.
Vain suvituulen
Minä kutsun kuulen.
Se ottaa mukaan mun uudelleen.
Elämä tää on vain sattumalta saatua,
Mutta stressin uhrina ois synti kaatua.
Hetkeäkään heiluisi en täällä hengissä
Mä kiiltonahkakengissä.
Käyn ahon laitaa
Minä ilman paitaa.
Ei estä kukaan kun matkaa teen.
Vain suvituulen
Minä kutsun kuulen.
Se ottaa mukaan mun uudelleen.
Hiljaa vaeltaen tahdon sinne ehtiä
Missä ilmesty ei joutavia lehtiä.
Hoitakaa te uskolliset hyvin sorvia.
Jo näkyy hiirenkorvia.
Käyn ahon laitaa
Minä ilman paitaa.
Ei estä kukaan kun matkaa teen.
Laulumme soi
Terve olla jokainen voi. Mä sanon terve ja tahdon sanoa moi.
Mä sanon, terve olla yhdessä voi ja niin iloisesti nuori.
Mieli olla yhteinen voi. Mä sanon, kieli olla yhteinen voi.
Mä sanon, mieli, jossa elämä soi, ja niin iloisesti nuori.
Ja siksi sinullekin laulumme soi, terveelle nuorisolle laulumme soi.
Meil’ on kuntoa ja itsetuntoa, hyvä jokainen olla voi.
Ja siksi sinullekin laulumme soi, terveelle nuorisolle laulumme soi.
Elä iloiten kanssa ystävien, kivaa elämä olla voi.
Terve meidän jengimme on. Mä sanon terve, jengi voittamaton.
Mä sanon, terve meistä jokainen on ja niin iloisesti nuori.
Tehdään parempaa maailmaa, me siksi tehdään, että nauttia saa,
me tästä tehdään, että jokainen saa olla iloisesti nuori.
Ja siksi sinullekin laulumme soi, terveelle nuorisolle laulumme soi.
Meil’ on kuntoa ja itsetuntoa, hyvä jokainen olla voi.
Ja siksi sinullekin laulumme soi, terveelle nuorisolle laulumme soi.
Elä iloiten kanssa ystävien, kivaa elämä olla voi.
Aikuinen nainen
Aikuinen nainen mä oon
En enää eksy maailman tuuliin
Liittomme vahvistukoon
Tahtoisin jatkaa
Hyvin alkanutta matkaa
Kun aika vaikeudet tiellemme tuo
Onnesta me teemme suojaavan muurin
Voimaa tää rakkaus suo
Onnemme kestää
Minkään emme anna estää
Paljosta luovun jos saan luonain pitää sun
En vapauttas tahdo riistää
Tahdo en itsenäisyyttäsi kiistää
Sua tarvitsen sydänystäväksi
Aikuisen naisen
Kaiken me jaamme
Toisiamme tukekaamme
Aikuinen nainen tuntee arvon rakkauden
Selkääni käännä mä en
Onnestani taistelen enkä pelkää
Toisista huolehtien
Kestämme paineet
Meitä eivät kaada laineet
Tuulilta suojaan sinut vien
Jos viedä saan
En vapauttas tahdo riistää
Tahdo en itsenäisyyttäsi kiistää
Sua tarvitsen sydänystäväksi
Aikuisen naisen
Kaiken me jaamme
Toisiamme tukekaamme
Aikuinen nainen tuntee arvon rakkauden
Sua tarvitsen sydänystäväksi
Aikuisen naisen
Kaiken me jaamme
Toisiamme tukekaamme
Aikuinen nainen tuntee arvon rakkauden
Sua tarvitsen sydänystäväksi
Aikuisen naisen
Kaiken me jaamme
Toisiamme tukekaamme
Aikuinen nainen tuntee arvon rakkauden
Kultainen nuoruus
Lapsena tuntenut murheita en, riemuja vain, kohdata sain.
Siksi kai aika tuo onnellinen säilyykin muistelmissain.
Ei kultainen nuoruus, jää unholaan.
Vaan muistoissain jälleen, sen luoksein saan.
Ei kultainen nuoruus, jää unholaan.
Vaan muistoissain jälleen, sen luoksein saan.
Päivinä nuoruuden onnellisen, kohdata sain, rakkaimpain.
Hetkeä tuota unhoita en, muistoissain säilyy se ain.
Ei kultainen nuoruus, jää unholaan.
Vaan muistoissain jälleen, sen luoksein saan.
Ei kultainen nuoruus, jää unholaan.
Vaan muistoissain jälleen, sen luoksein saan.
Pikajuna Meksikon
Pikajuna Meksikon halki kiitää, yö jo on.
Valokeilat lakaisevat rataa kiiltävää.
Haukku kuuluu kojootin, häipyy meluun veturin.
Sierra Madren takaa kuu kuin juusto möllöttää.
Ensiluokan vaunussa uninen on tunnelma,
matkustajat, miehet, naiset kaikki torkkuvat.
Silloin vauhti hiljenee ja melkein pysähtyy
– missä lienee pysähdyksen syy?
Jarrut pyörii kirskahtaa, vaunun ovi aukeaa,
sisään syöksyy kaksi miestä mustanpuhuvaa.
Pikku-Pete, Iso-Pat, – gangstereita molemmat
– kumpainenkin suurta reikärautaa heiluttaa.
“Kädet ylös, gentlemen!“ huutaa käskyn terävän
Iso-Pat ja pari kertaa kattoon laukaisee.
“Viisainta kun jokainen nyt lompsan aukaisee
– kuula sille joka kenkkuilee!“
Vastustaa ei kukaan voi – Pikku-Pete vartioi,
Iso-Pat kun evakuoi sormin tottunein
sormukset ja kukkarot, medaljongit, lompakot.
Matkalaukut rosvo myöskin tutkii yksin tein.
Mitään uhreille ei jää, saalis toiveet ylittää
– Pikku-Pete hohottelee kohti kurkkuaan:
“Miehet lyödään tainnoksiin, mutt’ naiset viedään pois!
Lempimättä en nyt olla vois.“
Jymisevä nauru soi, Iso-Pat nyt aprikoi
kumppaninsa sanoja ja kohta murahtaa:
“Okay, niinpä tehdäänkin, saamme kelpo haaremin
– viedään likat piiloluolaan Sierra Madren taa!“
Silloin vaunun loukosta herrasmiesten joukosta
hidalgo nyt esiin astuu, sanoo:
“Senores! Meille tehkää mitä vain, mutt’ naiset säästäkää,
muuten teistä kehno muisto jää!“
Seuraa hetken hiljaisuus, ehdotus on outo uus
– haa, nyt naisten parvessakin syntyy kohinaa.
Vanhapiika muuan, kas, viisikymmenvuotias
vaatii puheenvuoroa ja heti sen myös saa.
Silmät vihaa leimuten, tasajalkaa hyppien
hidalgolle kiukkuaan hän ryhtyy purkamaan:
“Mitäs herra suutaan soittelee ja hääräilee,
tehdään niin kuin rosvot määräilee!“
Vanhapiika hypähtää, Patin kaulaan siihen jää,
vaikka iso rosvo koittaa häätää häntä pois.
Nainen lemmenkipeä, muiskuissaan on ripeä,
eikä Patin vastustelu estää niitä vois.
Hohottelee Peten suu, kaveri kun hermostuu
vanhanpiian kuiskiessa: “Darling, I love you“.
Matkustajat tuijottavat silmät selällään,
kuinka kaikki oikein päättyykään.
Kauhuissaan on Iso-Pat, ikäneidon suudelmat
tulisia ovat, niistä hehkuu lemmenlies.
Kiljuu rosvo: “Kuulkas Miss, minä olen naimisiss’
ja on neljä lastakin, en ole vapaa mies.
Kaverini kihlatkaa siitä kelpo miehen saa“
Puhe tämä Pikku-Peten posket kalventaa,
junavaunun ovesta hän säntää pakoon, jees,
muttei pääse metriäkään ees.
Ikäneito hyljännyt, äskeisen on yljän nyt,
pikkuruista Peteä hän halaa, suutelee.
Vapauden takaisin, Iso-Pat sai tietenkin,
vuorostansa apua jo Pete huutelee.
Vannoo, että myöskin hän, naimiskaupan pätevän
solmi ja on lapsiakin vissiin seitsemän.
Ehkäpä on kahdeksankin, laskutaidollaan
kun ei Pete pysty loistamaan.
Itkuun vääntyy neidon suu, nyt hän vasta kimmastuu,
Peten leukaan täräyttää suoran oikean.
Untenmailla otsa hiess’ siinä uinuu pikkumies,
Iso-Pat nyt huomaa vaaran häntä uhkaavan,
ehdi ei hän aseeseen, tarttua kun uudelleen
vanhanpiian nyrkki puhuu – vaikka tuhanteen
tuomari nyt laskea lukujaan kai sais,
ennenkuin Pat siitä virkoais.
Pikajuna Meksikon metkaa jatkamassa on.
Rosvot lojuu köytettynä alla penkkien.
Tehty on taas jako uus, takaisin kun omaisuus
saatiin alkuasukkaiden sekä jenkkien.
Vaara ohi, rauha maas, iloinen on vaunu taas,
yksi vain on synkkänä, no kuka? Arvatkaas?
Vanhapiika yhdy ei nyt riemuun joukon muun,
“Onni taas on mennyt ohi suun,
huhheijaa onni taas on mennyt ohi suun!“